HPK
Hämeenlinnan pallokerhon epäviralliset sivut - päivitetty 10.7.1999

 

6.6.1999 näkymiä ensi kaudesta

lähetä oma kolumnisi


Näkymiä ensi kaudesta

HPK:n vahva liigamenestys 90-luvulla sai jatkoa myös viime kaudella pronssimitalin myötä. Yleensä hyviä kausia on seurannut pelaajakato - huiput ovat lähes poikkeuksetta karkonneet leveämmän leivän ääreen pääkaupunkiseudulle tai kauemmas. Myös valmentaja on turhan usein vaihtanut maisemaa. Tänä vuonna tilanne on kuitenkin ollut toisenlainen. Pelaajarunko on pysynyt erittäin hyvin kasassa. Lähteneet pelaajat ovat nytkin olleet nimekkäitä (Kakko, Koivisto, Nurminen), mutta heidän tilalleen on saatu ainakin etukäteen ajatellen päteviä korvaajia. Valmentaja Teijo Räsäsenkin jatkaminen antaa hyvän pohjan tulevalle kaudelle.

Pitkäjänteisyys on nykyjääkiekossa lähes kirosana. Tulokset halutaan tässä ja nyt, ei myöhemmin. Pikkuseurassa pitkäjänteistä työtä hankaloittaa entisestään seurojen taloudellinen eriarvoisuus. Nykyliigassa on muutama seura, joiden maksamilla pelaajapalkkioilla pyörittäisi pienempiä seuroja mukavasti. Ilmiö on yleismaailmallinen, eikä tilanne tulevaisuudessa ainakaan parane. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät edelleen.

Yleisön mielenkiinto jääkiekkoa kohtaan ei ollut viime liigakaudella edellisten vuosien tasolla. Tapahtunutta yritettiin laittaa liikatarjonnan piikkin, mutta suurin syy oli varmasti pelin tylsyys. Punaviivan poisto teki peleistä ultratylsiä amerikkalaiselta jalkapallolta näyttäviä tapahtumia, joissa kiekon kuljettaja yritti kuljettaa kiekkoa läpi vastustajan linjapuolustuksen. Tälle kaudelle tamperelaiset liigaseurat päättivät kaventaa Hakametsän kaukaloa. Voi vain kuvitella, miltä peli näyttää, kun puolustuksen linja muodostetaan entistä kapeampaan kaukaloon.

Kahvakiekko on varmasti kaikkien lätkäfanien mielestä tuomittava asia. Taannoisissa jääkiekon MM-kisoissa saatiin alkupuolen peleissä mailankäyttö kitkettyä kiitettävästi pois tarkalla tuomaripeleillä. Kääntöpuoli saavutukselle oli se, ettei pelejä juuri tasakentällisin ratkaistu. Ylivoimapelin ylikorostuminen on valitettavaa, koska se rikkoo peliä ja korostaa ylivoimaa hyvin osaavien pelaajien roolia. Tuomarien syyllistäminen on kuitenkin turhaa. Ylivoimapelien määrää saadaan vähennettyä aloittamalla puhtaamman jääkiekkotyylin omaksuminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, kuten jotkut valmentajat näyttävät ajattelevan, pyrkimistä kanadalaistyyliseen ultrafyysiseen pelityyliin. Ainakin itse katselen mieluummin näyttäviä syöttökuvioita kuin raivokkaita laitataklauksia. Kun suomalainen pelityyli on kuitenkin aina perustunut voiman sijasta taitoon, on aivan turhaa yrittää sitä väkipakolla muuksi muuttaa.

Kaikesta huolimatta ensi kaudella tulemme luultavasti näkemään jalkapallolukemin päättyviä otteluita, rankkaa mailalla estämistä ja törkeitä kyynärpäätaklauksia entiseen malliin. Eikä tilanne muuksi tule muuttumaankaan, jos ei jääkiekkoväki kokoonnu yhteen miettimään tilannetta ja pohtimaan ratkaisuehdotuksia. Ja tämähän ei tule tapahtumaan, valitettavasti.